tiistai 8. joulukuuta 2015

Testissä: Colorscream Violet Fizz

Kuulin joskus keväällä, että Cybershopissa on uudehko värimerkki nimeltään Colorscream. Osa tyypeistä kehui, että kestää paremmin kuin CrazyColor ja värisävytkin olivat tietty erilaisia, joten kävin hankkimassa yhden violetin. Totuus väripurkin sävystä on jotain kahden alemman kuvan väliltä. Ei siis ole aivan niin sininen kuin ylempi kuva antaa ymmärtää, mutta ei toisaalta niin haalea kuin mitä alempi väittää.

Näillä kaikilla oli drinkkien nimet. Löytyi mm. punainen nimeltä bloody mary.

Taustalla värejä, joita laitettiin Ouvan hiuksiin.
Eikun väri mukaan ja Ouvalle paikkaamaan haalistunutta ja jopa vaaleanpunertavaksi muuntunutta kuontaloa. Niskahiukset oli erityisesti jotenkin tosi epämääräiset enkä pitänyt siitä yhtään. En ihan arvostanut sitä miten tummalta tämä väri vaikutti kun olen tietyssä mielessä halunnut koko aika pastellililaa, joten laitettiin sekaan hoitoainetta. Virhe! Kerrankin väri, joka ei yksinkertaisesti tarttunut sillä systeemillä. Pidempi vaikutusaika tai shampoo hoitoaineen sijaan olisivat voineet auttaa, mutta päätettiin kokeilla pelkkä väri. Ajatuksena taisi olla myös, että tuleepas ainakin todellinen sävy näkyviin.

Väri on tosi tumma myös ohuesti valkoista vasten. Hirvitti.
Colorscream ei oikeastaan tuoksunut miltään kun joskus suoravärit tuoksuvat miltei syötävän makealta. Käyttö oli noin muuten ihan tuttua muista värikokeiluista, levittyvyys oli kiva ja niin edelleen. Pesun jälkeen hiukset olivat superliukkaat, värin hoitava vaikutus ainakin tuli todistettua. Voi myös selittää osittain sitä miksi ei tarttunut hoitoaineella jatkettuna.

Tulihan niistä hiuksista tummat. Onneksi suoraväreissä ei ole niin justiinsa kun se lähtee haalistumaan ja pystyy aina vaalentamaan hopea- tai syväpuhdistavallashampoolla.


Sävyltään kyllä todella kiva vaikka onkin tumma. En vieläkään ihan ymmärrä miksi nuo tietyt kohdat hiuksista pyrkivät jatkuvasti valkoisiksi, mutta se on alkanut olla varsin hauskaa. Näköjään on myös huono idea katsella näitä vähän vanhempia kuvia kun alan ikävöidä lyhyempiä niskahiuksia. Kesällä kampaajalla käydessä sanoin haluavani pituutta takaisin, joten niskaa ei lyhennetty erityisemmin. Kampaaja oli toisaalta myös sitä mieltä, että haluaisi päästä kokeilemaan sellaista kunnon animetukkaa, joka on edestä pitkä ja takaa lyhyt. En ollut ihan vakuuttunut ideasta. Hassua miten olen lopulta aika klassinen vaikka violetti on minulle täysin normaali hiustenväri.

En muista yhtään miten väri lopulta käyttäytyi. Kävin myös kesäkuussa kampaajalla kun oli ystävän häät tulossa, joten sekin sotkee muistikuvia. Ei silti hätää! Laitettiin perjantaina uudelleen tätä samaa väriä minulle, joten voisin yrittää nyt seurailla paremmin. Ainakin ensimmäisen pesun perusteella väriä kyllä lähtee, mutta niinhän sitä aina. Se myös kivasti tasoitti kun oli jotenkin vähän hyökkäävän oloinen ennen vaikka tykästyinkin yllättävän paljon tummaan sävyyn.

Aiempi sävy oli aikalailla tätä:


Kuva toimikoon samalla myös selityksenä sille miksi bloggaaminen on jäänyt. Vaihdoin Lumia 610:ni "jonka kanssa tulen kyllä nykyään tosi hyvin toimeen!" noin niin kuin miltei kaikessa parempaan Motorola Moto E:hen - paitsi että kamera on peruna. Kannatti shopata puhelinta ihmisen kanssa, joka ei kännykän kameraa käytä ja olla tajuamatta itse miten tärkeä se on ollut. En tosin jotenkin muistanut sitä, että tosiaan, vaikka Lumia nyt muuten on mitä on niin siinä on ollut aika hyvä kamera. Arvatkaa muuten onko tuolla shoppailuassistentilla nyt uusi puhelin, jossa on parempi kamera kuin mulla? :D Hitsiläinen. Olen miettinyt jos vaihtaisi vaikka Moto G:hen kun tykkään tuosta muuten kovasti, mutta se niinkin vaikeita asioita kuin vanhan puhelimen pois kauppaamisen ja uuden hankkimisen tilalle.

Btw, mentiin kihloihin elokuussa. Ällösöpöä ja ihanaa. <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti