Romania, osa 4

Perjantai koitti onnellisena: kunnollinen aamupala! Voi sitä auvoa ja riemua kun oli valinnan varaa ja tuoreita asioita. Teetä en tainnut varsinaisesti vieläkään saada, mutta aina ei voi voittaa. Muiden reaktioista päätellen en ollut ainoa, joka asiasta riemuitsi, ja saattoi aiheesta muutama fb-päivityskin tulla.

Jälkikäteen katsottuna ei kovin ihmeellinen hotelliaamiainen, mutta ah, mikä taivas aikoinaan.

Päivä alkoi rennosti, käveltiin keskustaan ja etsiydyttiin keskusaukiolle kuuntelemaan esitelmää. Esitelmä oli Sibiun kaupungin historiaa ja samalla eräänlainen turistiopastus kaupungin keskeisistä paikoista, joten samalla sai kuvaa kaupungista. Päivä jatkui myöskin melko rennoissa tunnelmissa, sillä vietettiin se kokonaan Sibiussa, bussikuskimme pitäessä vapaapäivää. Kuuneltiin lisää esitelmiä, käytiin kreikkalaiskatolisessa kirkossa ja synagogassa. Vapaa-aikaa oli paljon.

Sibiussa taloilla oli silmiä! Tässä oikeasti ihastuin näkymään, mutta silmätkin tulivat mukaan.

Tässä muutama eri ilmeinen talo kreikkalaiskatolisen kirkon edustalla.

Monet luulevat kreikkalaiskatolisen kirkon tarkoittavan yksinkertaisesti ortodoksista kirkkoa, mutta asia ei ole niin. Uniaatit noudattavat ortodoksista liturgiaa, mutta ovat roomalaiskatolisen kirkon jäseniä. Tämä selittyy täysin kirkon historialla, josta voi lukea lisää esimerkiksi täältä. Kirkko oli mielenkiintoisen näköinen.

Synagogan pihassa näimme pienen oranssin kissanpennun! Keskityin siis taas oleelliseen. En ollut aiemmin vieraillut synagogassa, joten odotin sitä paljon. Valitettavasti emme saaneet englantia puhuvaa opasta, mutta onneksi se ei estänyt ihastelemasta ornamenttikoristelua, jota synagoga on täynnä. Kun ei saa tehdä esittäviä kuvia, ornamentteja käytetään ihan eri tavalla. Toivottavasti pääsisin joku kerta ihastelemaan moskeijoitakin.

Muutaman päivän esitelmän pääsimme kuulemaan puistossa istuen. Kohtasimme myös ilmeisesti paikallisen kylähullun, joka jostain meidän yläpuoleltamme huusi kovaan ääneen ties mitä. Ilta oli jälleen vapaa-aikaa. Olisi kovasti houkuttanut mennä katsomaan Dalin näyttely Dantesta, mutta väsymys vaivasi ihan liikaa, jotta olisin saanut siitä yhtikäs mitään irti. Päädyin siis kiertelemään kaupunkia muutamien muiden kanssa.

Valheiden silta: jos sillalla kertoo valheen, se romahtaa.

Illan ruokailu oli osoittautua hyvin vaikeaksi toimenpiteeksi. Meitä oli pieni porukka, josta eräs oli kuullut todella hyvästä kellariravintolasta, joka osoittautui sinne päästyämme olevan täynnä. No, meille sanottiin, että puolen tunnin - tunnin kuluttua olisi jo tilaa. Jäimme pohtimaan menemmekö sinne vai emme, osalla meistä (mukaan lukien minä) oli jo sen verran nälkä, että olisimme halunneet jonnekin muualle. Yritettiin yhteen pitsapaikkaan, mutta se ei ehkä ollut auki emmekä saaneet siihen selvyyttä missään kohti. Päätettiin sitten mennä tappamaan aikaa yksille, täysin tietoisena siitä, että minun oli tärkeää saada verensokeria äkkiä ylös. Sairaanhoitajakoulutuksenkin saanut matkatoveri totesi, että olen ihan valkoinen. Paikka, jonka terassille menimme, ei tarjonnut tietenkään mitään syötävää... Tilasin teen ja näin ensimmäistä kertaa matkalla mustaa teetä! Se tosin tarjottiin vanilja- ja hasselpähkinäsiirapin kera, jotka oli sekoitettu valmiiksi teeveteen. Tämän ratkaisun hyvä puoli oli kuitenkin se, että sain sen verensokerin viimein ylös ja kiukuttelunhaluni laantui.

Romaniassa on olemassa mustaa teetä!

Lopulta pääsimme kellariravintolaan. Ja oli kyllä ehdottomasti kaiken arvoista! Tunnelmallinen paikka täynnä paikallisia, mukava henkilökunta ja todella hyvää ruokaa. Sanoisin jopa matkani parhaaksi. Lisäplussaa kauniista lautasista. Ruokailun jälkeen suuntasin hotellille, moni muu jäi viettämään iltaa Sibiun yöhön, mutta henkilökohtaisesti voitti sängyn kutsu kun väsymys alkoi olla melkoista.